a.i.materin tarina alkaa vuodesta 2017, kun perustajakaksikkomme Sakari ja Jarmo olivat tyytymättömiä Microsoftin puheohjattavaan dokumentointiohjelmistoon. Tästä kumpusi visio ohjelmistosta, jota olisi kotoisan mukava käyttää ja samalla se myös pitäisi sitä käyttävistä työntekijöistä huolta opastamalla työssä kannustavasti eteenpäin. Ohjelmalle annettiin lempinimeksi Mutsi – ajatus tekoälyäidistä toimi inspiraationa myös yritystä nimettäessä.
Mutsia, nykyään tunnettu nimellä Noptera, varten kehitettiin uudet puheentunnistus- ja puhesynteesimallit. Puheentunnistuksen tarkkuus ja puhesynteesin eli koneäänen luonnollisuus yllättivät positiivisesti. Ilonaksi ristitty koneääni kuulosti niin luonnolliselta, että inspiroiduimme miettimään sille lisää käyttökohteita. Pian pääsimmekin keskustelemaan mm. suomalaisten kustantamoiden kanssa, josta tie on sittemmin johtanut kehittämään kustannus- ja äänikirjabisnekseen työkaluja ja koneäänellä tuotettuja sisältöjä.
Suomen markkinasta ei ennen meitä löytynyt kieliteknologiaan ja koneoppimiseen keskittyvää asiantuntijayritystä. Tätä asemaa lähdimme määrätietoisesti rakentamaan, ja työmme onkin kantanut hedelmää niin liikevaihdon kasvuna kuin positiivisena mediahuomionakin. Olemme tehneet yhteistyötä hienojen kotimaisten brändien kanssa ja toteuttaneet mielenkiintoisia ohjelmistokehitysprojekteja, joissa on usein ollut mukana jokin kieliteknologiakomponentti. Myymme lisäksi asiakkaillemme vastikään uudelleen tuotteistamiamme puhesynteesipalveluita – saamassamme palautteessa toistuu edelleen se, että Ilona on markkinoiden luonnollisin suomenkielinen koneääni.
Front-end -kehitykseen erikoistuva ohjelmistokehittäjä, jolle käyttäjäkokemus ja sen vaaliminen on sydäntä lähellä. Vapaa-ajallaan taiteen moniottelija, jonka harrastusprojekteihin kuuluu mm. oudosti nimettyjen instrumenttien rakentamista, striimivideoiden editointia, säveltämistä ja hienoja piirroksia.
Roopen ansiosta toimistolla tuoksuu aamuisin kahvi. Roope jaksaa perehtyä lautapelien sääntövihkoihin ja rakentaa tarkan laadukkaasti niin ohjelmistoja kuin omakotitalonkin. Hänet voi löytää moottoripyörän selästä tai kerryttämästä pistesaldoaan a.i.materin rappuhaasteessa.
Even ansiosta a.i.materin voi nähdä ja kuulla myös toimistomme ulkopuolella – esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Toimiston sisällä myös näkee ja kuulee, kun Eve on paikalla. Viattoman ulkokuoren alta kantautuva puhe voi saada heikkohermoisen korvat punottamaan. Tästä huolimatta kaikki Even julkaistu teksti on onneksi hyvin huoliteltua ja tarkkaan mietittyä (sekä moneen kertaan uudelleenkirjoitettua).
Etsimme jatkuvana hakuna kieliteknologian asiantuntijoita. Olet sitten kieli- tai puheteknologiaa opiskellut tai sen parissa julkisella tai yksityisellä puolella työskennellyt henkilö ja olet kiinnostunut rakentamaan kanssamme puheteknologian ykkösyritystä, laita hakemus sisään niin jutellaan asioista tarkemmin.
a.i.materilla olet keskeisesti mukana tuotekehityksessä. Sinulla on mahdollisuus toteuttaa itseäsi ja vaikuttaa, mihin suuntaan yrityksemme kulkee. Emme toivo sinulta kärrynpyöriä tai taikatemppuja, vaan toivomme, että olet tiimityöskentelijä ja valmis avaamaan suusi myös silloin, kun jokin asia ei mielestäsi suju.