a.i.mater Logo

sounds better

a.i.mater on kotimainen puheteknologian edelläkävijä

Tarinamme

a.i.mater on ohjelmistoyritys, joka on erikoistunut tekoälypohjaisiin puheteknologian ratkaisuihin. Toteutamme uraauurtavia puheteknologian projekteja ja tarjoamme työpaikan, jossa ihmiset viihtyvät ja menestyvät.

Toimintamme alkoi puheohjattavan dokumentointijärjestelmän, Nopteran, kehittämisellä vuonna 2017. Alun perin ensimmäisen yhteistyökumppanimme tarpeesta lähteneeseen Nopteraan kehitettiin pian oma suomenkielinen koneääni. Ilonaksi nimetty koneääni ylitti kehittäjiensä odotukset luonnollisuudellaan, jonka ansiosta sitä päätettiin alkaa tarjota erilaisten äänisisältöjen tekemiseksi. Ilona sai kuulijoilta hienon vastaanoton: sillä on sittemmin tehty lehtisisältöjä, äänikirjoja, verkkosivulukijoita, äänirajapintoja sekä kuulutuksia.

Ilonan saaman positiivisen vastaanoton jälkeen siirryimme tuottamaan puheteknologian palveluita laajemmin. Tuotamme asiakkaiden tarpeisiin vastaavia TTS ja STT-ratkaisuja, kuten räätälöityjä koneääniä ja suomenkielistä puheentunnistusta. Kieliteknologian osa-alueelta olemme kehittäneet suositun Erin-työkalun, joka sujuvoittaa äänikirjan lausumisohjeiden tekoa. Erinin hyvä menestys Suomen suurimpien kustantamoiden piirissä on johtanut monipuolistamaan tarjoamaamme muihinkin tekstiaineistojen hyödyntämiseen liittyviin koneoppimispohjaisiin palveluihin.

Tämän kaiken teemme hulppeista maisemista nauttien Hartwallin entisen panimon, nykyisen Piispantornin, valastalon, kattohuoneistossa. Kuulemamme mukaan panimoaikoina täällä vietettiin monia hienoja edustustilaisuuksia. Näistä muistona toimistomme nurkassa edelleen sijaitseva baaritiski. Nykyisin huvitteluaikaa vietetään lähinnä perjantaisten lautapelihetkien merkeissä. Toimistolta löytyykin jo hyvän kokoinen ja tasaisesti kasvava lautapelikokoelma.

Puheteknologian saralla olemme kotimaan markkinan edelläkävijä. Tästä pitävät huolen taitavat työntekijämme, joista kaiken kaikkiaan neljä ovat työskennelleet alan uusimman tiedon parissa Turun yliopiston kieliteknologiaryhmässä. Olemme innoissamme kotimaisen kieli- ja puheteknologian kehityksestä, sillä niiden avulla luodaan uusia kommunikaation ulottuvuuksia ja aidosti aikaa säästäviä ratkaisuja. Ole meihin matalalla kynnyksellä yhteyksissä!

Tiimi

Our team

a.i.mater Lauri Falck

Lauri Falck

Toimitusjohtaja
CEO
a.i.mater Aleksi Vesanto

Aleksi Vesanto

Ohjelmistokehityksen johtaja
Tech Lead
Kai Hakala

Kai Hakala

Johtava tutkija
ML Lead
a.i.mater Niko Miekka

Niko Miekka

UX Lead
Full-stack kehittäjä

UX Lead
Full-stack Developer
Roope Lehtonen a.i.mater

Roope Lehtonen

ohjelmistokehittäjä
front-end

Software Developer
Front-end
a.i.mater Antti Virtanen

Antti Virtanen

Koneoppimisinsinööri
Machine Learning Engineer
a.i.mater Aki Koskela

Aki Koskela

Ohjelmistokehittäjä
Full-stack Developer
Eveliina Tupala Aimaterin markkinointi.

Eveliina Tupala

Markkinointi
Marketing

Töihin meille?

Jos haluat aidosti toteuttaa itseäsi ja päästä näyttämään potentiaalisi, meillä se on mahdollista!

Olet keskeisesti mukana tuotekehityksessä ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, mihin suuntaan yrityksemme kulkee. Emme toivo sinulta kärrynpyöriä tai taikatemppuja, mutta haluaisimme, että olet tiimityöskentelijä ja valmis avaamaan suusi myös silloin, kun jokin asia ei mielestäsi suju.

Meillä töitä tehdään matalalla hierarkialla ja yhdenvertaista arvomaailmaa vaalien. Tule osaksi innokasta, luotettavaa ja välittävää tiimiämme!

Aimater on kaarinalainen puheteknologian asiantuntijoista koostuva yritys.
a.i.mater Ääniaalto

Visiomme

Teemme tavallisista päivistä parempia

Me olemme positiivisen muutoksen edistäjiä ja teemme osamme sen eteen, että ihmisillä olisi enemmän arkisia onnen hetkiä. 

a.i.mater Korkea laatutaso

Missiomme

Tuomme sujuvuutta, laatua ja hyvää mieltä

Kun automatisoitavissa olevat raskaat ja puuduttavat työvaiheet hoidetaan tekoälyn avulla, ihmisen potentiaalia vapautuu korkeamman arvon töihin. 

Arvomme

Luottamuksen lunastaminen

Toimimme eettisesti, läpinäkyvästi ja empaattisesti joka hetki. Tällä tavalla luomme kumppanuuden kulttuuria.

Inhimillisyys

Ole kuka olet. Me ajattelemme aina ihmisen parasta. Huolehdimme muista, olemme läsnä ja tuomme lisää hyvyyttä maailmaan.

Rohkea rehellisyys

Jotta voi seistä selkä suorana, on oltava rohkeasti rehellinen itselleen. Itsekriittisyys auttaa meitä toimimaan joka tilanteessa aidosti.

Näkökulmia puheteknologiaan

Tutustu kieli- ja puheteknologian näkökulmasta kirjoitettuihin artikkeleihimme työelämästä, opiskelusta, ajankohtaisista aiheista ja asiakkaidemme kokemuksista

Nainen istuu kesällä puutarhassa taidemaalaustarvikkeiden kanssa. Päässä on kuulokkeet.
14.9.2023
Yhdysvalloissa parhaillaan käynnissä olevassa näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakossa on kysymys myös tekoälyn käytöstä. Huolenaiheet koskevat muun muassa työpaikkoja ja taiteellista luovuutta.
Mies istuu selkä kuvaajaa päin laiturilla korituolissa kuulokkeet päässä. Vieressä on pino kirjoja ja niiden päällä älypuhelin , josta lähtee piuha kuulokkeisiin.
8.8.2023
Alkuvuodesta Apple Books ja kesäkuussa Storytel ilmoittivat ottavansa äänikirjapalveluihinsa koneäänet osaksi äänikirjalukijavaihtoehtojaan. Storytel laajentaa tätä vaihtoehtoa Voice Switcher -ominaisuudella, joka mahdollistaa kuulijan vaihtaa lukijaääntä.
Selko Digitalin logo, jossa silmä ja teksti Selko Digital.
19.6.2023
Saavutettavuuteen erikoistunut yhteistyökumppanimme Selko Digital avaa vieraskynäblogissa koneäänien ja puheentunnistuksen vaikutusta digimaailman yhdenvertaisuuteen.

Mediassa

Tapio 6/2023

Ihmisääneltä kuulostava koneääni Ilona luki Metsänhoidon suositukset äänikirjaksi – Kuuntele katkelma

Apu 3/2023

Sokkokuuntelussa koneääni on jo saanut ihmistä paremmat pisteet – mutta osaako koneääni kuiskata? – Kuuntele Se Avun Kysymyspodcast!

Aikakausmedia 1/2023

Koneääni käy jo melkein ihmisestä – puhe luodaan ihmisaivoja jäljittelevien mallien avulla

Mediapäivä 2023 10/2022

Modernit koneäänet tarjoavat tehokkaan vaihtoehdon sisältöjen audioittamiselle

Hufvudstadsbladet 4/2022

Ny finlandssvensk datorröst tas fram i S:t Karins

Yle Arenan 4/2022

Finlandssvensk maskinröst på gång i S:t Karins – men vad ska hon heta?

Svenska Yle 4/2022

Ilona ska få en lillasyster – företag i S:t Karins utvecklar finlandssvenk maskinröst

Kaarinan Kehitys 11/2021

Marraskuun yritys on a.i.mater Oy

Turun Sanomat 9/2021

Ilona osaa tauottaa oikein – Koneoppimiseen erikoistunut yritys vakuuttaa luoneensa maailman parhaimman suomenkielisen koneäänen Piispanristillä.